
Luova ihminen
Missionani on luoda maailmaa, joka palvelee meitä kaikkia yhdenvertaisemmin ja tehdä elämästä kokonaisvaltaisesti parempi kokemus samalla kun olemme sisäisyydessämme tasapainossa ja ympäristömme kanssa harmoniassa. Lisäksi haluan auttaa ihmisiä syventämään itsetuntemustaan, jotta he voivat luoda itselleen omannäköisempää elämää.
Tätä tavoitetta olen toteuttanut kolmen roolini kautta:
muotoilijana, kuvataiteilijana ja sisällöntuottajana.
Muotoilijana olen läsnä ja auki itseni ulkopuolella olevalle maailmalle — kuuntelen, havainnoin ja kehitän ratkaisuja ihmisten tarpeisiin muotoilun keinoin. Kuvataiteen tekeminen puolestaan tuo vastapainoa tälle itseni ulkopuolella olevalle maailmalle auki olemiselle. Kuvaaiteen avulla vahvistan yhteyttä itseeni ja tulen näkyväksi keskeneräisenä. Se vahvistaa empaattisuuttani ja myötätuntoani muita kohtaan, mikä sitten taas auttaa työssäni muotoilijana. Toivon myös, että oman keskeneräisyyteni näyttäminen luo tilaa myös muille tulla keskeneräisinä näkyväksi. Luovan elämäni prosessien kautta minusta myös kumpuaa paljon pohdintoja ja oivaltavia ajatuksia, joita jaan sosiaalisen median kanavissani videoina, teksteinä sekä podcastina.